Saammeko esitellä ensimmäisen, uudistuneen Solubiologi-lehden! Uusi taittajamme Joanna Pylvänäinen on tehnyt erinomaista työtä! Joannan portfolioon voi käydä tutustumassa osoitteessa: http://www.imagenis.fi/en/about/
Odotellessamme ensimmäisen, uudistuneen Solubiologi-lehden ilmestymistä, päätimme haastatella uutta lehden päätoimittajaa, Jenny Joutsenta:
Moikka Jenny! Kertoisitko vähän itsestäsi ja siitä, miten olet päätynyt Solubiologi-lehden päätoimittajaksi?
”Heippa! Olen Jenny Joutsen, 34-vuotias solubiologi Turusta. Alun perin olen kotoisin Perämeren rannalta Kemistä, josta muutin Turkuun vuonna 2004 opiskelemaan biologiaa Turun yliopistoon. Tällä hetkellä työskentelen Åbo Akademin solubiologian osastolla ja tutkin lämpösokkitekijöitä ja solustressiä. Päädyin Solubiologi-lehden päätoimittajaksi edellisen päätoimittajan Sebastian Landorin sekä yhdistyksen puheenjohtajan Elina Siljamäen pyynnöstä. Pidän paljon kirjoittamisesta ja tekstien lukemisesta, joten ajattelin että tässäpä oiva mahdollisuus kehittää molempia taitoja. Vapaa-aikanani luen paljon sanomalehtiä ja kirjoja, retkeilen perheeni kanssa luonnossa ja haaveilen Arktisen tutkimuskeskuksen perustamisesta.”
Solubiologi-lehti on uudistunut toden teolla, ja odotamme uuden kevään numeron ilmestymistä kovasti. Miten kuvailisit lehteämme lyhyesti jäsenyyttämme harkitseville, jotka eivät lehteämme ennestään tunne?
”Lehti on tosiaan käynyt tänä keväänä läpi mittavan uudistuksen, josta kiitän suuresti uutta taittajaamme Joanna Pylvänäistä. Sisällöllisesti lehdessä on nyt enemmän lyhyitä tekstiosioita, kuten kolumni sekä kuukauden solubiologin esittely, joiden kautta lehteen on aiempaa helpompi tutustua. Huomattavaa myös on, että lehdessä julkaistaan ainoastaan suomen- ja ruotsinkielisiä artikkeleita, minkä vuoksi se on erityisen tärkeä osa kotimaista solubiologista ammattikirjallisuutta.”
Mikä on sinun mielestäsi parasta uudistuneessa lehdessämme?
”Ajankohtaiset tiedeuutiset, houkutteleva artikkelikokonaisuus sekä taidokas ja nykyaikainen ilme.”
Olemme julkaisseet lehdessämme mielellämme myös opinnäytetöitä. Ovatko opiskelijoiden kirjoittamat artikkelit edelleen tervetulleita uudistuneeseen Solubiologiin? Saako artikkeleista edelleen kirjoituspalkkion?
”Ehdottomasti kyllä! Olen henkilökohtaisesti pyrkinyt kannustamaan juuri opiskelijoita kirjoittamaan artikkeleita lehteemme, sillä mielestäni kirjoittamista ei voi koskaan harjoitella liikaa. Kattavasta julkaisuluettelosta on runsaasti hyötyä myös esimerkiksi jatko-opinnoissa, joten artikkeleiden kirjoittamisesta on taatusti etua myös ihan käytännön tasolla. Jokaisesta kirjoitetusta artikkelista saa 100 e suuruisen kirjoituspalkkion.”
Onko sinulla mielessäsi vielä joitain visioita, joita haluaisit lähteä toteuttamaan lehdessämme toimituskunnan kanssa?
”Visioita on aina! Suurin ja pitkäaikaisin tavoitteeni on lisätä lehden levikkiä sekä julkaisumäärää. Tällä hetkellä lehti ilmestyy vain kaksi kertaa vuodessa, minkä toivoisin tuplaantuvan tulevina vuosina. Hieman pienemmät visiot liittyvät pääasiassa lehden sisältöosuuksiin. Haluaisin muun muassa lisätä lehteen osion, jossa kuultaisiin alan professoreiden mielipiteitä ajankohtaisista asioista. Tällainen ”Proffan suusta” -palsta pyritäänkin saamaan vielä ensi syksynä julkaistavaan numeroon. Uskon että mielenkiintoisella ja ajankohtaisella sisällöllä pystymme lisäämään lehtemme lukijamäärää.”
Mitä odotat tulevilta päätoimittajavuosilta?
”Tulevaisuudelta odotan erityisesti uuden oppimista, mielenkiintoisia tekstejä sekä visioiden toteutumista. Olen jo nyt saanut tutustua lukuisaan joukkoon uusia taitavia ihmisiä, minkä toivon jatkuvan tulevaisuudessakin!”
Vihdoin pääsemme ylpeänä kertomaan, mitä jäsenlehtemme toimituksessa on viime aikoina puuhailtu: Solubiologi-lehti on uudistunut täysin ilmettään ja sisältöään myöten! Kevään numerossa on luvassa mm. yhdistyksen 45-vuotisjuhlakooste, kolumni, kuukauden solubiologi ja kattava artikkeli solumekaniikan tutkimusmenetelmistä. Tätä jos mitä kannattaa odottaa, uudistunut lehti näyttää nimittäin todella hyvältä! Ennen painoon lähtöä on jäljellä enää muutama loppusilaus, joten uusi Solubiologi on pian postiluukussasi!
Solubiologi-lehden toimituskunta piti vuosittaisen kokouksensa 1.2.2019 Turussa. Tehokkaan parituntisen aikana ideoitiin päätoimittaja Jenny Joutsenen johdolla mm. lehden sisältöön ja ulkoasuun liittyviä uudistuksia, jotka tulette näkemään vielä tämän vuoden aikana. Paljon uutta on tulossa!
Oletko kiinnostunut tieteellisestä kirjoittamisesta? Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä Solubiologi-lehti etsii uutta toimittajaa Oulusta! Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä lehden päätoimittajaan, Jenny Joutseneen, jenny.joutsen@abo.fi!