Medical Manager – AbbVie; Helsinki, Finland
5.11.2017Medical Manager – AbbVie; Helsinki, Finland
Job description
AbbVie on maailmanlaajuinen, tutkimuslähtöinen biolääkealan yhtiö, joka aloitti toimintansa vuonna 2013 eriydyttyään Abbottista. AbbViessä yhdistyvät bioteknologia-alan yrityksen fokus sekä pitkään toimineen johtavan lääkealan yrityksen asiantuntemus. Yhtiön missiona on kehittää ja markkinoida kehittyneitä hoitoja hankaliin ja vakaviin sairauksiin asiantuntemuksensa, sitoutuneen henkilöstönsä ja innovaatiokykynsä avulla. Vuonna 2017 AbbVien henkilöstöön kuuluu noin 29 000 työntekijää ja yhtiö markkinoi lääkkeitä yli 175 maassa.
Suomessa AbbVie Oy on yksi Suomen parhaista työpaikoista. Organisaatiomme työllistää noin 85 ammattilaista Suomessa. Terapia-alueisiimme kuuluvat immunologia, onkologia, virologia ja neurologia. Työskentelemme matriisitiimeissä, joissa eri alueiden asiantuntijat toimivat yhteisen tavoitteen eteen. Haluamme, että kulttuurimme ja työilmapiirimme tukee työn iloa ja onnistumista sekä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista. Lue lisää meistä: www.abbvie.fi.
Haemme nyt Lääketieteelliselle osastollemme
Medical Manageria
vastaamaan immunologian terapia-alueen lääketieteellisestä työstä ja johtamaan neljän hengen asiantuntijatiimiä. Tiimin tehtävänä on tuottaa ja jakaa lääketieteellistä tietoa sekä antaa tieteellistä tukea sekä ulkoisille että sisäisille asiakkaille. Vastaat terapia-alueen lääketieteellisestä strategiasta sekä toimenpiteistä. Huolehdit, että kaikessa toiminnassa noudatetaan lakeja ja säädöksiä sekä sovittuja linjauksia. Varmistat, että sinulla ja tiimiläisilläsi on alan tuoreimmat tiedot seuraamalla tieteellisiä julkaisuja sekä osallistumalla kongresseihin. Luot ja ylläpidät hyviä suhteita tärkeimpiin asiakkaisiin sekä alan vaikuttajiin. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä lääketieteellisen osaston kollegojesi, myynti- ja markkinointiosaston, kliinisen tutkimusosaston sekä Market Accessin kanssa. Raportoit tehtävässäsi Medical Directorille.
Odotamme sinulta monipuolista kokemusta ja näyttöä lääkealalta sekä jatkuvasti muuttuvan lääkealan ympäristön tuntemusta. Lisäksi tehtävä edellyttää lääketieteellistä, luonnontieteellistä tai muuta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä vahvaa tieteellistä orientaatiota. Tieteellinen jatkokoulutus on tehtävässä eduksi, samoin immunologian terapia-alueen tuntemus. Esimiestyön ohella haluat kehittyä edelleen myös terapia-alueesi tieteellisenä asiantuntijana. Sinulla on erinomaiset vuorovaikutus- ja ihmisten johtamisen taidot sekä vahvat valmiudet luoda verkostoja ja toimia eri sidosryhmien kanssa.
Kommunikoit sujuvasti kirjallisesti ja suullisesti sekä suomeksi että englanniksi. Olet kiinnostunut työskentelemään kaupallisessa ympäristössä ja vaikuttamaan potilaiden hoitoon yhteistyössä alan asiantuntijoiden kanssa.Tarjoamme ainutlaatuisen näköalapaikan terveydenhuoltosektorilla osana menestyvää ja kasvavaa kansainvälistä yritystä sekä ympärillesi osaavan ja dynaamisen työyhteisön. Haluamme auttaa henkilöstöämme kehittymään niin, että he voivat hyödyntää potentiaalinsa parhaalla mahdollisella tavalla.
Kiinnostuitko? Lisätietoja tehtävästä antaa Medical Director Anne Lehtonen 7.11. klo 9–11 ja 8.11. klo 15–17, puh. 040 902 2397. Muina aikoina voit olla yhteydessä MPS-konsultti Nina Kalajokeen puh. 020 746 9413. Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan hakemuksesi sekä CV:si osoitteessa uratori.mps.fi 12.11.2017 mennessä.