Puheenjohtajan terveiset kesäkuu 2026
12.6.2026
Kesän lähestyessä tekee mieli pysähtyä hetkeksi sen äärelle, mitä kaikkea alkuvuoden aikana on ehditty tekemään, ja miksi sillä on merkitystä? Tänä keväänä olen ajatellut erityisen paljon sitä, miten tärkeää Suomen Solubiologit ry:n tekemä työ on tilanteessa, jossa moni kohdealojemme opiskelija ja osaaja katsovat tulevaisuuteen epävarmuuden keskeltä. Kun alalle työllistyminen huolestuttaa, tehtävämme verkostojen, työelämätaitojen ja yhteisöllisyyden tukijana korostuu entisestään.
Haastava työmarkkinatilanne heijastui alkuvuoden toimintaamme sitä kautta, että kokonaisen kesäduuniwebinaarisarjan sijasta saimme järjestettyä vain yhden webinaarin, joka järjestettiin Admescopen kanssa. Pääsin alustamaan webinaaria aikana, jolloin uutisoitiin paljon siitä, kuinka Suomi oli kivunnut Euroopan työttömyysasteen kärkeen. Saimme webinaaripalautteiden kautta tilannekuvaa opiskelijalta, joka kuvaili alan työtilannetta niin heikoksi, että se syö opiskelijan motivaatiota jatkaa alan opintoja. Harjoittelupaikkoihin, kesätöihin ja töihin liittyvät tapahtumat ovat tässä tilanteessa tärkeimpiä opiskelijoille, ja siksi tekemämme työ on palautetta antaneen opiskelijan mukaan äärimmäisen tärkeää. Olen aina saanut kokea suurta ylpeyttä ja kiitollisuutta siitä työstä, mitä yhdistyksemme on koko historiansa aikana tehnyt, mutta aivan erityisesti näinä haastavina aikoina. Jäsentemme verkostoitumisen ja työelämätaitojen tukeminen on ollut toimintamme keskiössä aina, ja juuri tästä syystä haluamme jatkaa työelämäteeman vahvistamista myös tulevana syksynä.
Hallituksemme järjestelee työelämäseminaaria Kuopiossa ensi syksylle. Seminaariin voi osallistua jokainen jäsen ympäri Suomen Zoomin kautta, mutta suosittelen lämpimästi osallistumaan tapahtumaan paikan päällä, jotta voit varsinaisen seminaariohjelman lisäksi hyödyntää tapahtuman jälkeisen verkostoitumistilaisuuden. Olemme ideoineet hallituksessa sitä, miten voisimme kehittää tätä rentoa drinks & snacks -tyylistä tapahtumaamme niin, että se palvelisi ja auttaisi seminaariosallistujiamme entistä enemmän. Erilaiset mentorointikokeilut ovat olleet mielessämme pitkään ja uskon, että pääsemme viimein kokeilemaan jotain uutta tällä saralla syksyn työelämäseminaarissamme.
Työelämäteeman rinnalla yksi alkuvuoden hienoimmista onnistumisista oli osallistumisemme ChemBio-messuille ensimmäistä kertaa maaliskuussa. Tähän liittyvät keskustelut ja järjestelyt on taidettu aloittaa jo vuoden 2024 syksyllä, joten oli todella hienoa viimein päästä Messukeskukseen paikan päälle viettämään ihka ensimmäistä SSB ChemBio-tapahtumaa. Tapahtumaa jännitettiin hallituksessa etukäteen aika paljon, sillä aika moni asia oli lopulta sellainen, josta emme oikein tienneet mitä odottaa. Messukeskus ja sen tarjoamat seminaarisalit olivat meille tapahtumaympäristöinä täysin uusia, minkä lisäksi messukävijät eivät erikseen ilmoittaudu tapahtumiin vaan tulevat ja menevät mielenkiintonsa ja aikataulujensa mukaan.
Suureksi iloksemme saimme kuitenkin todeta, että tapahtumamme keräsi ilahduttavan suuren määrän seminaarikävijöitä. ChemBio-messuilla pääsi erityisen hyvin esille myös vuosien kokemuksemme tapahtumien järjestämisessä, hallituslaistemme ammattitaito sekä tekemisen meininki. Meiltä nimittäin kysyttiin paikan päällä, että olemmeko me jonkinlainen yritys, viitaten siihen kuinka ammattimaiselta toimintamme vaikuttaa. Lisäksi saimme kuulla vuosikokouksessamme yhdistyksemme pitkäaikaiselta tukijalta ja jäseneltä, Nuppulinnan Harri Kämäräiseltä, kuinka hyvältä ja elinvoimaiselta yhdistykseltä Suomen Solubiologit ry vaikuttaa. Kaikki nämä palautteet ovat sellaisia, joista haluan kiittää koko yhdistyksemme hallitusta ja Solubiologi-lehden toimituskuntaa. Ne kertovat siitä, että pitkäjänteinen työmme kantaa hedelmää: Suomen Solubiologit ry näkyy, kuuluu ja tunnistetaan aktiiviseksi alan toimijaksi.
Toinen asia, josta saamme iloita, on se, että olemme saaneet hallitukseemme kaksi uutta jäsentä, Kirsti Härkösen Kuopiosta ja Beata Hanhisalon Tampereelta. Kirsti on hallituslaisille ja koko yhdistyksellemme tuttu ennestään, sillä pari vuotta sitten uudistettu, upea haalarimerkkimme on hänen suunnittelemansa. Beatan tiedämme rautaiseksi yhdistysaktiiviksi, joka toimii muun muassa Tampereen yliopiston Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnan innovaatiolähettiläänä. Haluan vielä kerran toivottaa Kirstin ja Beatan lämpimästi tervetulleiksi hallitukseemme! He ovat oleellinen osa tänä keväänä käynnistetyssä työssä, jonka myötä julkistamme yhdistyksen uuden logon ja brändin, sekä kehitämme viestintäämme sosiaalisessa mediassa.
Lähestyvä kesä tarkoittaa aina sitä, että saat pian uunituoreen Solubiologi-lehden kotiisi kannettuna. Lehden toimituskunta valmistelee sinulle jälleen hienon lukupaketin, jonka ääreen pääset toivottavasti rauhoittumaan alkuvuoden uurastuksen jälkeen. Ehkä voisit iloksemme jakaa somessa kuvan tunnisteella #SuomenSolubiologit siitä kesäisestä lokaatiosta, jossa luet jäsenlehteämme?
Aurinkoista ja rentouttavaa kesää sinulle!
5.6.2026
Johanna Matilainen, Suomen Solubiologit ry:n puheenjohtaja