Solubiologi 2/2013
23.1.2014Pääkirjoitus, 6.12.2013
Olemme saaneet tähän vuoden toiseen Solubiologi-lehteen monipuolisen kokoelman eriaiheisia artikkeleita. Kiinnostus Solubiologi-lehdessä kirjoittamiseen on ollut tänä vuonna kiitettävän suurta ja seuraavankin lehden aineisto alkaa olla kohta kasassa. Otamme kuitenkin mielellämme vastaan uusia artikkeleita, joten jos haluaisit julkaista Solubiologi-lehdessä, ota yhteyttä johonkin toimittajistamme ja kerro, mistä haluaisit kirjoittaa.
Kannattaa myös käydä katsomassa uusiutuneita kotisivujamme osoitteessa http://www.suomensolubiologit.fi. Sieltä löytyy ajankohtaista tietoa yhdistyksen toiminnasta sekä muun muassa aiemmin ilmestyneiden Solubiologilehtien pääkirjoitukset ja artikkeleiden tiivistelmät. Lisäksi ajankohtaisia uutisia julkaistaan Facebook-sivuillamme http://www.facebook.com/suomensolubiologit. Jenni Hakkaraisen artikkelissa käsitellään veri-aivoesteen solumalleja ja miten niitä hyödynnetään lääkekehityksessä. Kirjoitus perustuu Jenni Hakkaraisen nyt joulukuussa tarkastettuun väitöskirjaan. Lisäksi Milka Hammarén ym. kertovat seeprakalojen käytöstä infektiotautien tutkimuksessa, Merja Helenius androgeenireseptorin roolista eturauhassyövässä ja Johanna Matilainen polioviruksen mekanismeista solun sisään pääsemiseksi. Tällä kertaa kyseessä ei ole siis varsinainen teemanumero, mutta vastaavasti sitäkin monipuolisempi katsaus erilaisia mielenkiintoisia aiheita. Tässä lehdessä jatkamme myös yksikköesittelyjemme sarjaa. Tällä kertaa esittelyvuorossa on FIMM ja sen High Throughput Biomedicine -yksikkö.
Kauniita talvikelejä toivottaen,
Juha Matilainen
Artikkeli 1. Veri-aivoesteen solumallit lääkekehityksen työkaluina, Jenni J. Hakkarainen (FM).
Veri-aivoeste rajoittaa useiden lääkeaineiden pääsyä aivoihin. Lääkekehityksen alkuvaiheessa on tärkeätä selvittää keskushermostoon suunnatun lääkeaine-ehdokkaan mahdollisuus läpäistä veri-aivoeste. Tällä hetkellä solumalleja käytetään lääkeaine-ehdokkaan ominaisuuksien selvittämiseen lääkekehityksen alkuvaiheessa, mutta myös muita seulontamenetelmiä tarvitaan, jotta lääkeaine-ehdokkaan kyvystä läpäistä ihmisen veri-aivoeste saadaan riittävän luotettava kokonaiskuva. Tulevaisuudessa ihmisen kantasoluista tuotetut solumallit ovat lupaavia ja entistä luotettavampia veri-aivoesteen solumalleja lääkekehityksen työkaluiksi.
Artikkeli 2. Ei merta edemmäs seeprakalaan – Infektiotautien tutkimus yksinkertaisessa eläinmallissa, Milka Hammarén (FM), ja Mataleena Parikka (HLT, FT, dos.) ja Kaisa Oksanen (FM).
Infektiotaudit aiheuttavat miljoonia kuolemia vuosittain, ja antibioottien tehon heiketessä niiden tutkimus on jälleen nousemassa tärkeäksi alueeksi. Seeprakala on uusi tulokas infektiotautien tutkimusmallina. Se on yksinkertainen selkärankaismalli, jossa on viimeisen vuosikymmenen aikana osoitettu voivan tutkia monia mikrobisairauksia. Seeprakalamallin etuja ovat muiden muassa pieni koko, edullisuus ja geneettinen muokattavuus. Mallin suosion jatkuvasti lisääntyessä myös seeprakalayhteisölle saatavilla olevien työkalujen valikoima kasvaa.
Artikkeli 3. Androgeenireseptorin keskeinen rooli eturauhassyövässä, Merja Helenius (FT).
Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätyyppi Suomessa kuten useissa muissakin länsimaissa. Androgeenien vaikutuksia solussa välittävällä androgeenireseptorilla (AR) on keskeinen merkitys eturauhassyövän kehityksessä taudin alusta loppuun saakka. Normaalikudoksessa AR indusoi muun muassa eturauhassolujen erilaistumista hilliten samalla solujen jakaantumista. Syöpäsoluissa tämä säätely on häiriintynyt ja johtaa muun muassa liialliseen solujakaantumiseen ja syöpäsolujen leviämiseen eturauhasen ulkopuolelle.
Artikkeli 4. Polioviruksen infektiivinen sisäänmenoreitti, Johanna Matilainen (Fil. yo) ja Moona Huttunen (FM).
Poliovirus on Picornaviridae-perheeseen kuuluva vaipaton virus, joka voi aiheuttaa ihmisellä infektion ja polion. Poliovirusta on tutkittu kauan, mutta sen käyttämät mekanismit solun sisään pääsemiseksi ja infektoimiseksi ovat olleet epäselviä ja kiistanalaisia. Uusimmat tutkimusmenetelmät ja tulokset ovatkin muuttaneet käsityksiä polioviruksen käyttämistä sisäänmenoreiteistä. HeLa-soluihin sisäänmenossa poliovirus tarvitsee poliovirusreseptoria (PVR), joka muuttaa viruskapsidin konformaatiota. Tämän jälkeen virus menee kohdesoluun endosytoosilla, joka riippuu solun ehjästä aktiinitukirangasta, tyrosiinikinaaseista ja ATP:stä. Sisäänmeno hermosoluihin ei kuitenkaan vaadi aina PVR:a eikä sen aiheuttamaa konformaation muutosta. Tutkimukset veri-aivoesteen mallilla taas osoittavat, että polioviruksen endosytoosi vaatii PVR-vuorovaikutuksen lisäksi kaveoliinia ja dynamiinia. RNA vapautuu nykytietämyksen mukaan kapsidin 2-symmetria-akselista. Johtopäätöksenä tutkimustuloksista voidaan todeta, että polioviruksella näyttää olevan hyvin erilaisia sisäänmenomekanismeja, jotka riippuvat solutyypeistä.