Ajankohtaista

Solubiologi 2/2015

3.1.2016

Pääkirjoitus, 29.10.2015

Vaikka vuosittaiset Nobel-juhlallisuudet pidetäänkin vasta joulukuussa, on Nobel-palkintojen saajat jo nimetty. Solubiologeille läheisin Nobel-palkinto on tottakai fysiologian tai lääketieteen palkinto, jonka tänä vuonna jakoivat Campbell, Omura ja Tu sukkulamato-loistartuntojen ja malarian hoitomuotojen kehittämisestä. Näitä unohdettuja tauteja sairastaa edelleen sadat miljoonat ihmiset, erityisesti Afrikan köyhimmillä alueilla. Nobel-komitea päätti tänä vuonna palkita näitä tauteja vastaan taistelevia, yrittäen samalla herättää tietoisuutta esimerkiksi malariasta, taudista, jonka tuhoamista muun muassa Bill Gates hänen hyväntekeväisyysjärjestönsä kautta tukee.

Tässä numerossa palaamme vielä 2014 kemian Nobel-palkintojen tunnelmiin professori Pekka Hännisen kirjoittamassa katselmuksessa Stefan Hellin vaiherikkaista opiskeluajoista, jotka johtivat lopulta STED-nanoskopian syntyyn. Hänninen kuvailee myös kriittisesti, miten tulevia keksijöitä ja mahdollisia Nobelisteja voisi tukea mahdollistaaksemme myös uusia läpimurtoja tieteen eri aloilla.

Tämän lisäksi tarjoamme lukijoillemme jännittäviä lukuhetkiä syöpäpainotteisen teemanumeron äärellä, jonka aloittaa Annika Kohvakan artikkeli pitkien ei-koodaavien RNA-molekyylien roolista syövän synnyssä ja kehityksessä. Anniina Runtuvuori puolestaan kuvailee ortoreovirusten käyttöä syöpäterapiassa. Syöpää käsittelevän trion päättää Kati Porkan katselmus nykyaikaisesta immunoterapiasta.

Solubiologin korkein koulutustaso on filosofian tohtori ja monet Solubiologi-lehden artikkelien kirjoittajat ovat juuri väitöskirjatyöntekijöitä. Monet tieteessä elävät kuvailevat väitöskirja-ajan elämän parhaimmaksi ajaksi. Ja tottahan tuo usein on – parhaimmillaan saa elää varsin huoletonta (minimi)palkallista jatko-opiskelijan elämää ja samalla kehittyy tulevaisuuden verkostot läheisistä ystävistä. Itse aloitin väitöskirjatyöt juuri perustetussa laboratoriossa vuonna 2010 samaan aikaan kolmen muun jatko-opiskelijan kanssa, joista yksi väitteli hiljattain tämän vuoden lokakuussa. Vastaväittelijäksi oli lennätetty paikalle maailmanluokan spesialisti juuri meidän tieteemme alalta. Nyt kun muistelen tuota päivää ja ajattelen omaa ensi vuonna tapahtuvaa väitöstäni, mietin myös miten kylmää kyytiä väitös voi olla. Väitöksiä on selvästi kahdenlaisia: on niitä, joissa väittelijä asetetaan pedestaalille ja hänen työtään kehutaan ja väitös on suurta juhlaa, ja sitten on niitä joissa vastaväittelijä terävällä skalpelilla dissektoi väitöskirjan perusteellisesti asettaen yksi toisensa perään kiperiä kysymyksiä, joihin väittelijän olisi parasta olla varautunut. Itse kehotan olemaan pelkäämättä tätä jälkimmäistä tilannetta, joka voi pitkällä tähtäimellä olla jopa opettavaisempi kokemus pakottaen väittelijän omaksumaan nöyryyttä sekä uusia ideoita lennosta. Suomalaiseen mielenalaan tosin taitaa yleisesti sopia paremmin tuo rauhallisempi väitös –vaihtoehto.

Hyviä joulunodotuksia toivottaa jälleen kerran Solubiologi-lehden väki!

Sebastian Landor

 

Artikkeli 1. Pitkät ei-koodaavat RNA:t mukana syövän synnyssä ja kehityksessä, Annika Kohvakka (FM)

Useimmat tuntevat lähetti-RNA:n ja sen toiminnan proteiinien synteesissä. RNA:t ovat myös paljon muuta. Ne kykenevät hiljentämään geenien ilmentymistä. Ne voivat katalysoida reaktioita. Ne voivat jopa infektoida soluja. Ne voivat olla yksijuosteisia, kaksijuosteisia, hiuspinnejä, renkaita ja ties vaikka mitä. On tRNA:ita, rRNA:ita, siRNA:ita, miRNA:ita, piRNA:ita, snRNA:ita, snoRNAI:ita jne. Uusimpana tulokkaana listan jatkoksi ovat tulleet pitkät ei-koodaavat RNA:t, eli lncRNA:t. Ne ovat itsessäänkin hyvin värikäs ryhmä erilaisiin solun toimintoihin osallistuvia RNA:ita, jotka usein osallistuvat geenien säätelyyn kromatiinitasolla. Monet lncRNA:t on yhdistetty myös syövän säätelymekanismeihin ja toimivat mukana kasvainten kasvua edistävissä tai estävissä reiteissä.

Artikkeli 2. Nisäkkäiden ortoreoviruksen käyttö syöpäterapiassa, Anniina Runtuvuori (LuK)

Nisäkkäiden ortoreovirus (engl. Mammalian orthoreovirus, MRV) on reoviruksiin kuuluva onkolyyttinen virus, joka kykenee luontaisesti hakeutumaan syöpäsoluun hajottamaan solun solukalvot. Virusta hyödynnetään syöpäterapian kehityksessä. MRV on vaipaton, ikosahedraalinen virus, jonka segmentoitunut kaksijuosteinen RNA on pakattu kaksinkertaisen kuoren sisään. MRV kulkeutuu solun sisälle endosytoosilla klatriini-välitteisissä vesikkeleissä. MRV:n kaikkien proteiinien roolia viruksen elinkierrossa ei tunneta. MRV on tällä hetkellä kokeellisessa käytössä aivosyöpää ja rintasyöpää hoidettaessa. Näiden tutkimusten tulokset ovat olleet myönteisiä, ja MRV on osoittautunut hyvin siedetyksi ja tehokkaaksi etenkin yhdistelmähoidossa säde- ja kemoterapian rinnalla. MRV:n annoskokoja ja niiden tehokkuutta eri syövissä tutkitaan. Lisäksi pyritään kehittämään immuunijärjestelmän toimintaa hillitseviä menetelmiä, jotka edelleen tehostaisivat viruksen kohdentumista syöpäkasvaimiin. Toistaiseksi MRV:n on todettu olevan potentiaalinen ja turvallinen terapiamuoto syövän hoidossa. Tässä artikkelissa esitellään MRV:n potentiaalia ja käyttöä syöpäterapian välineenä. Artikkeli keskittyy kuvailemaan MRV:n rakennetta ja sen merkitystä viruksen toiminnalle sekä käyttömahdollisuuksia syövän hoidossa.

Artikkeli 3. Syövän immunoterapian uudet tuulet, Kati Porkka (FT)

Science-lehti valitsi syövän immunoterapian vuoden läpimurroksi joulukuun 2013 viimeisessä numerossaan. Elimistön omaa immuunijärjestelmää hyödyntäviä syöpähoitoja on toki yritetty kehitellä jo vuosikymmeniä, mutta vasta aivan viime vuosina tällä tutkimusalueella on tapahtunut suuri harppaus, joka on nyt mullistamassa syövän hoidon. Syöpäsoluille ominaisia rakenteita tunnistaviin vasta-aineisiin perustuvia täsmälääkkeitä on ollut käytössä jo viime vuosituhannen lopusta saakka. Uusia immunoterapian muotoja sen sijaan ovat immuunivasteen muuntajat, adoptiivinen CAR-T-soluterapia, onkolyyttiset virusterapiat ja yksilölliset syöpärokotteet sekä erilaisten immunoterapioiden ja perinteisten syöpähoitojen yhdistelmät.

Artikkeli 4. Optinen korkearesoluutio-mikroskopia – ja innovaatiot sen ympärillä, Pekka Hänninen (Professori)

Vuoden 2015 Nobelit on jo jaettu, mutta palaan vielä vuoden 2014 Nobeleihin – Eric Betzig, William Moerner ja Stefan Hell jakoivat kemian palkinnon saavutuksistaan optisen mikroskopian kehittämisessä. Kannaltamme erityisen tärkeä on Stefan Hellin osuus – hänethän palkittiin optisiin menetelmiin perustuvasta työstään, joka laitettiin alulle täällä Suomessa 90-luvulla (Hell 1994; Hell ja Kroug 1995). Eric Betzig kehitti statistiseen yksittäismolekyylien tarkkaan paikantamiseen perustuvan menetelmän (Betzig ym. 2006), ja William Moerner palkittiin työstään yksittäisten molekyylien ilmaisussa (Moerner ja Kador 1989) ja tähän soveltuvien leimamolekyylien kehittämisessä. Sain olla mukana alusta alkaen – ehkäpä tässä tarinassa on jotain kannustavaa myös tuleville Nobelisteillemme.

 

 

 

http://www.fennokauppa.fi/yrityksille/tuotteet/Laboratoriotuotteet