Ajankohtaista

Uusien hallituslaisten esittely: Eveliina Korhonen

7.3.2018 | Ajankohtaista

Aloitamme uusien hallituslaisten esittelyn Eveliina Korhosesta, joka toimii nuorempana tutkijana Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella:

”Tervehdys! Työskentelen tällä hetkellä nuorempana tutkijana Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa Immuno-ophthalmology -tutkimusryhmässä. Väitöskirjassani tutkin inflammasomien toimintamekanismeja silmän sarveiskalvon ja verkkokalvon epiteelisoluissa. Tutkimus on perustutkimusta immunologian alalta, jossa solu- ja molekyylibiologian menetelmiä käytetään monipuolisesti tutkimuksen työkaluina. Itä-Suomen yliopistossa suoritettu FM-tutkinto biokemian alalta ja aikaisempi bioanalyytikon tutkinto ovat antaneet erinomaisen pohjan nykyiselle työlleni.

Minut tavoittaa helposti sähköpostin välityksellä (eveliina.korhonen@uef.fi) yhdistyksen toimintaan liittyvissä asioissa. Toivottavasti nähdään tulevissa SSB ry:n tapahtumissa!”

Mukavaa saada lisää edustusta Kuopiosta hallitukseemme, vielä kerran tervetuloa Eveliina!

 

Open positions in StatFinn

6.3.2018 | Ajankohtaista
StatFinn and EPID Research merged their operations in January 2017 and as one company offer a full range of services in Clinical Trial Biostatistics and Data Management, Epidemiology and Real- World Evidence that covers the drug development life cycle – from Phase I to Phase IV and beyond. Our clients are leading pharmaceutical and biotechnology companies worldwide.

We are offering an opportunity to work with innovative research organizations and latest healthcare trends in a dynamic and flexible environment of a growing expert company. If you are interested in drug development and healthcare business, this would be an ideal place for you.

More information and application at http://www.statfinn.fi/careers/

Open position for a postdoc or project researcher in the Computational Biomedicine group at the Bioinformatics Unit, Turku Centre for Biotechnology

6.3.2018 | Ajankohtaista
Come work with bioinformatics at Turku Centre for Biotechnology!
 
We are looking for a postdoc or project researcher as part of our multidisciplinary and international team of experts in the Computational Biomedicine group at the Bioinformatics Unit, Turku Centre for Biotechnology. There are also possibilities to work on projects suitable for a Master’s thesis.

The work involves processing and analysis of high-throughput next-generation sequencing data to answer complex biomedical questions. Specific focus areas include, for instance, epigenomics and non-coding RNA. In addition to method development, the work covers implementation and benchmarking of existing tools and workflows.
 
Turku Centre for Biotechnology (www.btk.fi) is a joint department of University of Turku (www.utu.fi) and Åbo Akademi University, providing high-end technologies and expertise to academic and industrial researchers and a stimulating multidisciplinary and international research environment. The Bioinformatics Unit and the Computational Biomedicine Group of Dr. Laura Elo (www.btk.fi/research/research-groups/elo) develops computational data analysis tools and mathematical models for biomedical research, with the eventual goal of improving the diagnosis, prognosis and treatment of complex diseases, such as diabetes, cardiovascular diseases and cancer. A specific focus is on analysing and interpreting data generated by modern high-throughput biotechnologies, such as deep sequencing and mass-spectrometry proteomics.
 
Qualifications
Suitable candidate should have knowledge of bioinformatics, statistics and R, Matlab or other mathematical/statistical software. She/he should have high level of motivation, self-initiative and independency. We appreciate good team work and communication skills in English (both oral and written). The project grant is for 1-2 years. Starting date is negotiable.
 
Application
Please send your application as one PDF document to bioinformatics-coordinator@utu.fi. The application should include a motivation letter, CV, contact information for 2-3 referees, and copies of relevant degree certificates. The position is open until suitable candidate is found.
 
For further information please contact bioinformatics-coordinator@utu.fi  or +358 (0)29 4503796.

Post doc positions available in the new Centre of Excellence in Complex Disease Genetics

6.3.2018 | Ajankohtaista
FIMM is currently seeking
Up to 6 Postdoctoral Researchers in Statistical and/or Translational Genomics for the new Centre of Excellence in Complex Disease Genetics
for a fixed-term of two years with a possibility of extension for a third year
 
Description: Revealing the molecular mechanisms underlying common complex diseases holds the promise of improved and targeted prediction, prevention, diagnosis and treatment. Building on unique resources and an extensive track record in disease genetic studies in Finland, the Academy of Finland Centre of Excellence in Complex Disease Genetics (CoECDG), hosted at the Institute for Molecular Medicine Finland (FIMM) at HiLIFE, aims to develop and apply a powerful, reliable and general strategy for comprehensive identification of risk and protective variants. The CoECDG will also develop and pilot strategies and lead national efforts to implement genomic findings into prevention and personalised treatment of common complex diseases.
The CoECDG is searching for outstanding candidates to work as postdocs in projects related to the CoE key focus areas. The CoECDG has 10 PIs and builds on Finnish unique strengths: Europe’s largest population isolate, large-scale genomic data, decades of nationwide health register follow -up, EHR with possibility for inbuilt automated decision-support systems – and focuses on genetic discovery and translation in three systemic diseases (coronary artery disease, diabetes and inflammatory bowel disease), neuropsychiatric disorders and addictions. The successful candidates will interact with research groups within CoECDG and with national and international collaborators and participate in collaborative research projects such as the FinnGen project. Much of the research at CoECDG will be done in collaboration with leading global genomics institutions. There is also a possibility for research visits to some of these, including the Broad Institute of MIT and Harvard.
For more information and to applyhttps://www.helsinki.fi/en/open-positions/postdoctoral-researchers-in-statistical-and-or-translational-genomics

Application deadline 26.3.2018.
 
CoECDG website: https://www.helsinki.fi/en/researchgroups/centre-of-excellence-in-complex-disease-genetics
 

Two post-doc positions in proteomics at the Oslo University Hospital

2.3.2018 | Ajankohtaista
The postdoctoral project is focused on studies to identify cancer cell proteins that can be targets for immunotherapy. Specifically, the project involves analysis of subcellular fractions from cancer cells by mass spectrometry and flow cytometric bead arrays. Deadline for applications is March 15, 2018.
 
More information and application at https://www.nature.com/naturejobs/science/jobs/637543-two-post-doc-position-in-proteomics

Facebook-kysely liittyen seuraavaan Suomen Solubiologit ry:n seminaariin

1.3.2018 | Ajankohtaista

Olemme luoneet Facebook-sivuillemme kyselyn, jonka avulla selvitämme jäsentemme/yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneiden/muuten vaan sivustostamme tykänneiden mielipiteitä syksyn seminaarin teemasta.

Viimeisin järjestämämme seminaari oli työelämäaiheinen, joten seuraavaksi olisi vuorossa jollain muulla teemalla järjestettävä tapahtuma. Jäseneltämme saaneen vinkin mukaisesti järjestimme vuonna 2016 tieteen popularisointi -aiheisen seminaarin, joka osoittautui menestykseksi. Hallituslaiset ovat jo ideoineet mahdollisia teemoja syksyn seminaarille, mutta haluaisimme kuitenkin kysyä JUURI SINULTA, että millaisista asioista sinä haluaisit kuulla. Vastaa kyselyymme ja kerro sinua kiinnostava teema, niin me järjestämme sen mukaisen seminaarin! Mikäli haluat ehdottaa jotain muuta teemaa tai esittää muita toiveita seminaarin suhteen niin se onnistuu kommentoimalla julkaisua tai ottamalla muulla tavalla yhteyttä. Otamme ideoita vastaan mielellämme!

P.S. ”Rohkeat” solubiologit -teemalla tarkoitamme seminaaria, jossa olisi puhujina solu- ja molekyylibiologian alan ihmisiä jotka toimivat ehkä vähän vähemmän perinteisissä työtehtävissä tai joiden toimenkuvaan kuuluu esimerkiksi innovatiivisuus erityisen oleellisesti. Vaihtoehdon tekstikenttä on hyvin lyhyt, joten siksi tällainen nimitys.

Klikkaa tästä päästäksesi Suomen Solubiologit ry:n facebook-sivulle!

Tutkimuspäällikön (bioinformatiikka) tehtävä, Biolääketieteen yksikkö/Lääketieteen laitos, Kuopion kampus (Itä-Suomen yliopisto)

1.3.2018 | Ajankohtaista

Tutkimuspäällikön (bioinformatiikka) tehtävä, Biolääketieteen yksikkö/Lääketieteen laitos, Kuopion kampus

 

Tutkimuspäällikön (bioinformatiikka)
Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista monialaisista tiedeyliopistoista. Tarjoamme opetusta lähes sadassa pääaineessa. Opiskelijoita on noin 15 500 ja työllistämme 2 600 henkilöä. Toimimme 1.8.2018 alkaen kahdella kampuksella Joensuussa ja Kuopiossa. Kansainvälisissä yliopistojen vertailuissa sijoitumme maailman parhaiden joukkoon.

Terveystieteiden tiedekunta toimii Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella. Tiedekunnassa koulutetaan lääkäreitä, hammaslääkäreitä, ravitsemusterapeutteja, farmaseutteja ja proviisoreja sekä muita keskeisiä asiantuntijoita terveydenhuollon eri aloille.  Tiedekunta on hyvin tutkimusintensiivinen. Kansainvälisesti korkeatasoinen ja monitieteinen tutkimus kytkeytyy vahvasti yliopiston strategiassa tunnistettuihin tutkimusalueisiin. Tiedekunnassa on noin 2 500 perustutkinto-opiskelijaa ja noin 450 jatko-opiskelijaa. Henkilökuntaa tiedekunnassa on 680 (http://www.uef.fi/fi/ttdk). 

Haettavana on

Tutkimuspäällikön (bioinformatiikka) tehtävä, Biolääketieteen yksikkö/Lääketieteen laitos, Kuopion kampus

Tutkimuspäällikkö toimii Bioinformatiikkakeskuksen vetäjänä/koordinaattorina Lääketieteen laitoksen Biolääketieteen yksikössä (uef.fi/biolaaketiede). Bioinformatiikkakeskuksen (uef.fi/bioinformatics) tavoitteena on rakentaa yhteistyön kautta osaamis- ja osaajakeskittymä, joka pystyy tarjoamaan ja kehittämään uusia biolaskennan ja bioinformatiikan menetelmiä lääketieteen, biolääketieteen ja terveystieteiden tutkimusongelmiin. Tutkimuspäällikön tehtävänä on rakentaa ja kehittää aktiivisesti Terveystieteiden tiedekunnan Bioinformatiikkakeskuksen infrastruktuuria ja toimintaa yhteistyössä tiedekunnan tutkija- ja asiantuntijaverkoston kanssa. Lisäksi työnkuvaan kuuluu osallistuminen tutkimus- ja opetustehtäviin tehtävän haltijan osaamisprofiilin mukaisesti.

Tehtävään vaadittavasta kielitaidosta on säädetty valtioneuvoston asetuksella 770/2009. Yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, suomen tai ruotsin, jolla hänen on annettava opetusta. Tiedekunnan dekaani voi myöntää erivapauden yliopistoasetuksen kielitaitovaatimuksiin.  

Tutkimuspäällikön tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa maisterin tai tohtorin tutkintoa sekä kokemusta datatieteestä. Kokemus bioinformatiikasta sekä biologisista data-analyyseistä ja niiden kehittämisestä katsotaan hakijan eduksi. Tehtävä edellyttää henkilöltä myös ulospäinsuuntautuneisuutta, hyviä neuvottelu- ja ryhmätyötaitoja.

Tutkimuspäällikön tehtävä täytetään määräaikaisena, 3-vuotisena tehtävänä viimeistään 01.06.2018 alkaen tai sopimuksen mukaan. Määräaikaisuuden peruste: Bioinformatiikkakeskuksen infrastruktuurin ja toiminnan kehittämistehtävä.

Tehtävän palkkaus määräytyy yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön palkkausjärjestelmän vaativuustasolle 5-6. Tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 46,3 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta.

Lisätietoja: Professori Jorma Palvimo, jorma.palvimo@uef.fi; yksikön johtaja Anitta Mahonen, anitta.mahonen@uef.fi ja hakumenettelyn osalta henkilöstösihteeri Eleonora Tikkanen,  040 – 355 3082, eleonora.tikkanen@uef.fi.

Uuden työntekijän tullessa yliopiston palvelukseen käytetään koeaikaa.

Sähköiseen hakemukseen tulee liittää:
– ansioluettelo (http://www.tenk.fi/fi/tutkijan-ansioluettelomalli)
– julkaisuluettelo (http://www.aka.fi/fi/rahoitus/nain-haet/hakemuksen-liitteet/julkaisuluettelo/)
– kopiot tutkintotodistuksista ja kielitaitoa osoittavista todistuksista, ellei kielitaito ilmene tutkintotodistuksista
– Yhteenveto tutkimusprojekteista ja työtehtävistä, joissa hakija on toiminut sisältäen myös kuvauksen hakijan kokemuksesta datatieteen ja mahdollisesti bioinformatiikan ja biologisen laskennan hyödyntämisestä tutkimuksessa.

Hakemus tulee jättää viimeistään 31.3.2018 sähköisellä hakulomakkeella.

H2020 Marie Skłodowska-Curie Individual Fellowship – Info session on 8 March 2018

27.2.2018 | Ajankohtaista
INFOTILAISUUS: Horisontti 2020 MARIE SKŁODOWSKA-CURIE INDIVIDUAL FELLOWSHIP
Haluatko kutsua lupaavan tutkijan ulkomailta tutkimusryhmääsi? Vai haluatko kenties itse työskennellä ulkomailla vuoden tai kaksi? Tutkimusrahoituksen palvelut järjestää infotilaisuuden huhtikuussa aukeavastaH2020 Marie Skłodowska-Curie Individual Fellowships –hausta, jonka hakuaika päättyy 12.9.2018. Individual Fellowship –tutkimusrahoitus on tarkoitettu tukemaan tohtorintutkinnon suorittaneiden tai vähintään neljä vuotta täysipäiväistä tutkimuskokemusta omaavien tutkijoiden liikkuvuutta Eurooppaan tai sen sisällä (1-2 vuotta), sekä Euroopan ulkopuolelle (2-3 vuotta, mukaan lukien pakollinen paluujakso Euroopassa). Rahoitus kattaa tutkijan palkan sekä tutkimus- ja matkakuluja hankkeen aikana.
 
Tilaisuuden kieli on englanti.
Lisätietoa ja rekisteröityminen
 
 
INFO SESSION: Horizon 2020 MARIE SKŁODOWSKA-CURIE INDIVIDUAL FELLOWSHIP
Do you wish to invite a potential researcher from abroad to your research team? Or do you want to work abroad for a year or two? Research Funding Services is organizing a session on H2020 Marie Skłodowska-Curie Individual Fellowships call. The deadline of the call is 12 September 2018. Individual Fellowships support mobility for researchers with a doctoral degree or at least four years’ full-time research experience to or within Europe (1-2 years) or outside of Europe (2-3 years including a mandatory return period). The fellowship covers living, travel and research costs during the grant period.

More information and registration
 
 
Time: Thursday 8th March 9:30-11:30
Venue: Metsätalo (Unioninkatu 40), room 7

– – –
PROGRAMME
Marie Skłodowska-Curie Individual Fellowships 2018
Päivi Pihlaja, Science Adviser & Finnish National Contact Point for MSCA (Academy of Finland)
Evaluator’s Tips for a Successful Application
Pirjo Virtanen, Assistant Professor (UH)
The Application Process
Magdalena Małecka, Postdoctoral Researcher & Marie Skłodowska Curie Fellow (UH, Stanford, 2018-2020)
Support for You at the University of Helsinki
Katja Marjanen, Grant Coach, Research Funding Services (UH)

Solubiologit ry:n vuosikokous Viikinkiravintola Haraldissa (Jyväskylä) 26.2.2018

26.2.2018 | Ajankohtaista

Suomen Solubiologit ry sai tänään vuosikokouksessaan uuden hallituksen vuodelle 2018:

Elina Siljamäki (Puheenjohtaja)
Jan Koski (Varapuheenjohtaja)
Anne-Mari Koivisto (Sihteeri)
Linda Kauppinen (Rahastonhoitaja)
Johanna Matilainen (Tiedotussihteeri)
Eveliina Korhonen (Hallituksen jäsen)
Jenni Tuominen (Hallituksen jäsen)
Emilia Kettunen (Hallituksen jäsen)
Kari Salokas (Hallituksen jäsen)

Haluamme vielä kerran kiittää Mira Ahinkoa ja Emmi Lindroosia kuluneista vuosista sekä toivottaa tervetulleiksi uudet hallituslaisemme, Eveliina Korhosen ja Emilia Kettusen! Pian on luvassa esittelyt uusista hallituslaisista, joten seuraathan nettisivujamme ja Facebookia!

Saimme suunniteltua muunmuassa syksyllä järjestettävää seminaaria sekä 45v juhlavuotemme (2019) ohjelmaa. Lisäksi nautimme tietysti hyvästä ruoasta ja seurasta, tällä porukalla on hyvä lähteä suunnittelemaan tulevia tapahtumia!

 

 

Suomen Solubiologit ry:n vuosikokous tänään Viikinkiravintola Haraldissa Jyväskylässä klo 17 alkaen!

26.2.2018 | Ajankohtaista
Vielä muistutuksena, että Suomen Solubiologit ry:n vuosikokous järjestetään tänään maanantaina 26.2.2018 Viikinkiravintola Haraldissa Jyväskylässä klo 17 alkaen!

Jos yhdistystoiminta on sinua joskus kiinnostanut, niin nyt jos koskaan on sen aika! Tule siis ihmeessä mukaan kuuntelemaan yhdistyksemme vuosikokouksen kulkua ja kuuntelemaan siellä käsiteltäviä asioita. Lämpimästi tervetuloa!