Haluamme korostaa, että gradusta saadun arvosanan EI TARVITSE olla 5 (erinomainen), jotta palkintoa voi hakea!
Suomen Solubiologit ry myöntää joka toinen vuosi parhaalle solu- ja molekyylibiologian alan pro gradu -työlle tunnustuspalkinnon. Tunnustus myönnetään innovatiiviselle ja korkeatasoiselle tutkielmalle, joka edistää alan tutkimusta.
Palkinnon arvo on 200€, ja se myönnetään marraskuussa 2019 Jyväskylän yliopistolla järjestettävässä seminaarissa. Voittajalle ilmoitetaan palkinnosta etukäteen. Pro gradu -työn tulee olla hyväksytty 1.1.2018-15.10.2019 välisenä aikana. Hakijan tulee olla Suomen Solubiologit ry:n jäsen. Palkintoa voi hakea, vaikka maisterintutkinto ei olisi vielä kokonaisuudessaan valmis. Tutkielma voi olla hyväksytty missä tahansa Suomen yliopistossa.
Lähetä pro gradusi pdf-tiedostona osoitteeseen suomensolubiologit@gmail.com viimeistään 15.10.2019. Liitä mukaan tutkielmasi arvostelulausunto sekä lyhyt (max. 1 sivun mittainen) motivaatiokirje, jossa kerrot, miksi sinun gradusi kuuluisi palkita, ja mikä on mielestäsi pro gradu -työsi merkitys solu- ja molekyylibiologian alan tutkimukselle. Lisätietoja apurahasta ja hakemisesta antavat Elina Siljamäki (elisil@utu.fi), Johanna Matilainen (johanna.matilainen@hotmail.com) sekä Jenni Tuominen (jementu@gmail.com).
Suomen Solubiologit ry myöntää joka toinen vuosi parhaalle solu- ja molekyylibiologian alan pro gradu -työlle tunnustuspalkinnon. Tunnustus myönnetään innovatiiviselle ja korkeatasoiselle tutkielmalle, joka edistää alan tutkimusta.
Palkinnon arvo on 200€, ja se myönnetään marraskuussa 2019 Jyväskylän yliopistolla järjestettävässä seminaarissa. Voittajalle ilmoitetaan palkinnosta etukäteen. Pro gradu -työn tulee olla hyväksytty 1.1.2018-31.8.2019 välisenä aikana. Hakijan tulee olla Suomen Solubiologit ry:n jäsen. Palkintoa voi hakea, vaikka maisterintutkinto ei olisi vielä kokonaisuudessaan valmis. Tutkielma voi olla hyväksytty missä tahansa Suomen yliopistossa.
Lähetä pro gradusi pdf-tiedostona osoitteeseen suomensolubiologit@gmail.com viimeistään 1.10.2019. Liitä mukaan tutkielmasi arvostelulausunto sekä lyhyt (max. 1 sivun mittainen) motivaatiokirje, jossa kerrot, miksi sinun gradusi kuuluisi palkita, ja mikä on mielestäsi pro gradu -työsi merkitys solu- ja molekyylibiologian alan tutkimukselle. Lisätietoja apurahasta ja hakemisesta antavat Elina Siljamäki (elisil@utu.fi), Johanna Matilainen (johanna.matilainen@hotmail.com) sekä Jenni Tuominen (jementu@gmail.com).
Suomen Solubiologit ry myöntää joka toinen vuosi parhaalle solu- ja
molekyylibiologian alan pro gradu -työlle tunnustuspalkinnon. Tunnustus
myönnetään innovatiiviselle ja korkeatasoiselle tutkielmalle, joka
edistää alan tutkimusta.
Palkinnon arvo on 200€, ja se myönnetään marraskuussa 2019 Jyväskylän yliopistolla järjestettävässä seminaarissa. Voittajalle ilmoitetaan palkinnosta etukäteen. Pro gradu -työn tulee olla hyväksytty 1.1.2018-31.8.2019 välisenä aikana. Hakijan tulee olla Suomen Solubiologit ry:n jäsen. Palkintoa voi hakea, vaikka maisterintutkinto ei olisi vielä kokonaisuudessaan valmis. Tutkielma voi olla hyväksytty missä tahansa Suomen yliopistossa.
Lähetä pro gradusi pdf-tiedostona
osoitteeseen suomensolubiologit@gmail.com viimeistään 1.10.2019. Liitä
mukaan tutkielmasi arvostelulausunto sekä lyhyt (max. 1 sivun mittainen)
motivaatiokirje, jossa kerrot, miksi sinun gradusi kuuluisi palkita, ja
mikä on mielestäsi pro gradu -työsi merkitys solu- ja
molekyylibiologian alan tutkimukselle. Lisätietoja apurahasta ja
hakemisesta antavat Elina Siljamäki (elisil@utu.fi), Johanna Matilainen
(johanna.matilainen@hotmail.com) sekä Jenni Tuominen
(jementu@gmail.com).
Saammeko esitellä ensimmäisen, uudistuneen Solubiologi-lehden! Uusi taittajamme Joanna Pylvänäinen on tehnyt erinomaista työtä! Joannan portfolioon voi käydä tutustumassa osoitteessa: http://www.imagenis.fi/en/about/
Suomen Solubiologit ry sai vuosikokouksessaan uuden hallituksen vuodelle 2019:
Elina Siljamäki (Puheenjohtaja) Jan Koski (Varapuheenjohtaja) Anne-Mari Koivisto (Sihteeri) Johanna Matilainen (Tiedotussihteeri) Linda Kauppinen (Rahastonhoitaja) Eveliina Korhonen (Hallituksen jäsen) Jenni Tuominen (Hallituksen jäsen) Emilia Kettunen (Hallituksen jäsen) Niko Kangasniemi (Hallituksen jäsen)
Haluamme vielä kerran kiittää Kari Salokasta kuluneista hallitusvuosista sekä toivottaa tervetulleeksi uuden hallituksemme jäsenen, Niko Kangasniemen!
”Hei vaan hei! Olen juuri valmistumaisillani filosofian maisteriksi solu- ja molekyylibiologian opintosuunnasta Jyväskylän yliopistosta. Erityisiin mielenkiinnon kohteisiini biologian alalla kuuluvat mikroskopia ja neurotieteen sovellukset! Toivonkin valmistumisen jälkeen voivani siirtyä väitöskirjahommiin näiden aiheiden parissa.” – Niko Kangasniemi, Suomen Solubiologit ry:n hallituksen uusi jäsen
Kokouksessa suunniteltiin muun muassa syksyllä järjestettävää työelämäseminaaria. Luvassa on myös jotain täysin uutta niin Solubiologi-lehden kuin tapahtumienkin osalta, joten pysykäähän kuulolla!
Mahtavaa, Suomen Solubiologit ry:n 45-vuotisjuhlaseminaarin mainostajakaartiin on lupautunut myös Labnet Oy! Ilmoittautuminen cocktail-tilaisuuteen on auki vielä ylihuomiseen, joten vielä ehdit mukaan! Seminaariin voi ilmoittautua joko Korpissa tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen suomensolubiologit@gmail.com, cocktail-tilaisuuteen laittamalla sähköpostia.
Hyviä uutisia Jyväskylän yliopiston biologian opiskelijoille! Kun osallistut järjestämäämme Suomen Solubiologit ry:n 45-vuotisjuhlaseminaariin, saat samalla kerättyä osallistumismerkintöjä biologian opiskelijoiden seminaarirekisteriin. Saat yhden osallistumismerkinnän per puhe, joten kuunnellessasi kaikki esitykset saat kuusi osallistumispistettä! Tule siis nauttimaan mahtavista puheista ja samalla kerryttämään opintosuorituksia, muistathan vinkata seminaarista ja seminaaripisteistä myös opiskelijakavereille!
Olemme saaneet AH diagnostics Oy:n ja Immuno Diagnostic Oy:n lisäksi Nordic Biosite Oy:n mukaan mainostajaksi seminaariin!
Ilmoittaudu seminaariin ja cocktailtilaisuuteen laittamalla sähköpostia
osoitteeseen suomensolubiologit@gmail.com! Mikäli olet opiskelija
Jyväskylän yliopistossa, voit tehdä ilmoittautumisen seminaariin myös
Korpin kautta. llmoittautuminen cocktailtilaisuuteen pyydetään kuitenkin
laittamaan sähköpostiimme, jotta saat lipun maksuohjeet paluuviestinä.
Suomen Solubiologit ry täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 45 vuotta, minkä kunniaksi järjestämme juhlaseminaarin Jyväskylän yliopistolla, Ylistönrinteellä perjantaina 15.3.2019 (kemian laitoksella, salissa KEM1). Seminaari järjestetään teemalla Tiede murroksessa – Biotieteiden haasteet ennen ja nyt, ja luvassa on upeita esityksiä usealta biotieteiden asiantuntijalta! Seminaari alkaa klo 14, minkä jälkeen jatkamme heti juhlintaa cocktailtilaisuudella klo 18 alkaen. Tule kuuntelemaan puheita sekä tapaamaan kollegoja rennon tunnelman, hyvän ruuan ja juoman merkeissä! Olet tervetullut osallistumaan seminaariimme ja cocktailtilaisuuteen vaikket olisikaan Suomen Solubiologit ry:n jäsen. Tapahtuma on suunnattu kaikille kiinnostuneille, niin opiskelijoille kuin jo työelämässä olevillekin!
Ilmoittaudu seminaariin ja cocktailtilaisuuteen laittamalla sähköpostia osoitteeseen suomensolubiologit@gmail.com! Mikäli olet opiskelija Jyväskylän yliopistossa, voit tehdä ilmoittautumisen seminaariin myös Korpin kautta. llmoittautuminen cocktailtilaisuuteen pyydetään kuitenkin laittamaan sähköpostiimme, jotta saat lipun maksuohjeet paluuviestinä.
Mukana seminaarissa ovat myös AH diagnostics Oy ja Immuno Diagnostic Oy!
Tervetuloa myös yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen, jonka pidämme ennen seminaaria klo 12:00 alkaen. Kokous pidetään Jyväskylän yliopistolla, Bio-ja ympäristötieteiden laitoksella salissa YAC340.
Suomen Solubiologit ry:n hallitus on suunnitellut kovasti 45-v juhlavuoden seminaaria. Järjestelyt rupeavat olemaan oikein erinomaisella mallilla, ja olemme hyvin innoissamme tulevasta tapahtumasta! Lisätietoa tulossa pian, stay tuned!